Gibraltar

Kävin Gibraltarilla edellisen kerran vuosia sitten. Muistan siltä reissulta apinat, viileän sään (auringossakin hieman kylmä, toisin kuin muualla) ja brittiläisen kulttuurin. Söimme lounasta peribrittiläisessä pubissa ja punnilla piti maksaa.
Nyt uudella visiitillä sää oli lämmin ja ruokavaihtoehtoja oli muitakin kuin kulmapubin tarjoama. Turistejakin oli paljon enemmän ja yksi katu muutettu kävely- ja shoppailukaduksi heidän vuokseen. Tai meidän vuoksemme, olimmehan jäseniä turistien laumassa. Lisäksi päädyin viettämään käytännössä koko vierailun kyseisellä kadulla, koska sightseeing-bussit olivat mahdottomia pyörätuolilla. Apinat, tippukiviluolat ja maisemat vuoren laelta jäivät siis tällä kertaa.
Koko kävelykatu oli täynnä kultaliikkeitä ja tupakkakauppoja, seassa viinaa ja vaatteita. Gibraltar on taxfree-alue eli espanjalaisetkin käyvät siellä ostoksilla sekä tietenkin myös töissä. Tämä näkyi rajamuodollisuuksissa, jotka koostuivat lähinnä passin vilkaisusta. Ärsyttävintä oli, että pois tullessa bussin piti matkustaa rajan yli aivan tyhjänä ja me saimme kävellä toiselle puolelle. Kai se hankaloittaa salakuljetusta. Saimmepahan seurata, kun joku mies raahasi kahta pientä palmua edellämme rajan yli. Tullivirkailijat eivät edes huomanneet häntä.
Hienointa matkalla oli ehkä maisema, joka näkyi bussi kurvaillessa alas kohti Gibraltarin niemeä. Oikealle jäivät vuoristoalueet ja edessä aukeni rannikko, jolla Gibraltarin kivihammas sojotti. Sen takana näkyivät Marokon puolen vuoret korkeina, aivan kuin ranta olisi jatkunut yhtenä sinne saakka. Lähempää toki huomasi meren katkaisevan niemen irralliseksi. Vuorikin oli vähemmän terävä. Sen toinen laita koostui vihreistä harjanteista ja toinen taas pystysuorista kallioista. Kaupungista ei näkynyt kuin vihreitä rinteitä. Ehkä ensi kerralla pääsen katsomaan taas maisemia huipulta.